Sadevesijärjestelmä
Miksi tarvitsen hyvän sadevesijärjestelmän?
Oikein toimiva sadevesijärjestelmä pitää sokkelin ja pihan kuivana ja johtaa sadevedet suoraan perusvesikaivoon.
Omakotitalon katolta voi valua jopa sata kuutiota sade- ja sulamisvesiä vuosittain. Riippuen maanpinnan muodosta sadevedet voivat muodostaa lammikoita pihapiiriin, lumen ja jään sulaessa ja jäätyessä keväisin ne voivat muodostaa liukkaita jäätiköitä. Ajan kuluessa syyseuraus voi olla huonossa tapauksessa kosteusvauriot rakenteissa.
Sateesta ja sulamisesta johtuvat vedet tulee saattaa hallitusti sadevesikaivoihin josta ne jatkaa sadevesiviemäriä pitkin perusvesikaivoon, jonne saatetaan vedet myös salaojista. Perusvesikaivosta hulevedet etenevät kootusti esim. kaupungin sadevesiviemäriin, lähellä olevaan ojaan tai imetyskenttän avulla tontin maaperään.
Takuulla kestävä!
Käytämme sadevesijärjestelmissä 110mm paksuista kaksikerroksista aaltoputkea, joka kestää suurta painetta maan alla. Putken sileä sisäpinta takaa hyvän veden virtausominaisuuden.
Salaojat
Salaojaremontoijan muistilista
- Salaojituksen tarkoituksena on johtaa maassa rakennuksen lähellä liikkuva vesi hallitusti pois siten, että estetään kosteuden haitallinen pääsy rakenteisiin ja tiloihin.
- Salaojia ei käytetä pintavesien poistoon. Niiden asianmukainen poistaminen on kuitenkin järkevää suunnitella ja toteuttaa salaojaremontin yhteydessä.
- Salaojituksen korjaukseen on ryhdyttävä mahdollisimman pian, kun salaojituksen puutteet on havaittu.
- Ammattilaisen suorittaman tutkimuksen perusteella selvitetään salaojien nykyinen kunto ja korjaussuunnitelmien tarve tai salaojien puuttuessa laaditaan ensin salaojasuunnitelmat.
- Salaojat vaativat tarkastuksen ja puhdistuksen n. 5-10 vuoden välein.
- Salaojajärjestelmän tulee olla huollettavissa ja korjattavissa kohtuullisin kustannuksin purkamatta laajalti rakenteita.
Sadevesijärjestelmä
Miksi tarvitsen hyvän sadevesijärjestelmän?
Oikein toimiva sadevesijärjestelmä pitää sokkelin ja pihan kuivana ja johtaa sadevedet suoraan perusvesikaivoon.
Omakotitalon katolta voi valua jopa sata kuutiota sade- ja sulamisvesiä vuosittain. Riippuen maanpinnan muodosta sadevedet voivat muodostaa lammikoita pihapiiriin, lumen ja jään sulaessa ja jäätyessä keväisin ne voivat muodostaa liukkaita jäätiköitä. Ajan kuluessa syyseuraus voi olla huonossa tapauksessa kosteusvauriot rakenteissa.
Sateesta ja sulamisesta johtuvat vedet tulee saattaa hallitusti sadevesikaivoihin josta ne jatkaa sadevesiviemäriä pitkin perusvesikaivoon. Sinne saatetaan vedet myös salaojista. Perusvesikaivosta hulevedet etenevät kootusti esim. kaupungin sadevesiviemäriin, lähellä olevaan ojaan tai imetyskenttän avulla tontin maaperään.

Miksi juuri Salaojarempat Oy?
Toimimme sinun tarpeidesi mukaan
Jokainen koti ja piha huomioidaan yksilöllisesti, joten pihamaan istutusten, laatoitusten ym. käsittelystä sovitaan asiakkaan kanssa etukäteen ja rakennusjäte hoidetaan pois asianmukaisella tavalla.
Hyvin suunniteltu työ sekä oma kalusto minimoi logistiikan määrän.
Palvelumme saat aina kilpailukykyiseen hintaan. Toimimme omalla osaamisellamme kustannustehokkaasti ilman turhia välikäsiä.
Lähetetty -sivustolla Matti PartanenTrustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google. Hyvällä meiningillä hommat asiallisesti ja joustavasti maaliin!Lähetetty -sivustolla Nora ViitalaTrustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google. Erittäin mukavat, ystävälliset, asiantuntevat ja ahkerat tekijät. Kaikki tehtiin, mitä pitikin, ja myös matkan varrella tulleet lisätoiveet toteutettiin. Työn etenemistä oli helppo seurata Whatsapp-ryhmästä, jonne tuli kuvia työmaalta reaaliajassa. Työn jälki oli erinomaista ja pihasta tuli entistä ehompi. Vahva suositus. Nora ja Jari ViitalaLähetetty -sivustolla Saija SalonenTrustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google. Kokonaisuus kaikkineen ihan 6/5, lämmin suositus! Ammattitaidon lisäksi asiakaspalvelu täyttä timanttia, mikä ei aina todellakaan ole itsestäänselvyys.Lähetetty -sivustolla Mikko SalonenTrustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google. Ei voi kun isosti suositella Salaojarempat firmaa hoitamaan salaojat taloon. Iloisia ja ahkeria miekkosia. Hommat hoitui hyvin ja oltiin ajantasalla WA ryhmän ansiosta, että missä mennään ja mitä tehdään. Alusta loppuun ammattimaista menoa ja kaikki tehtiin mitä sovittiin. Tämmöiset rempat ovat aina iso asia ja Salaojarempat hoiteli kaiken nappiin.Lähetetty -sivustolla Eyeball Products OyTrustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google. Alusta asti homma meni sovitusti. Porukka hyväntuulista vaikka kelit ei oikein suosineetkaan. Homman edistymisen raportointi oli hyvää ja koko ajan oli tekemisen meininki. Kiitoksia koko porukalle ja voin teitä todellakin suositella muillekkin.Lähetetty -sivustolla Riina AhonenTrustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google. Arviokäynnistä saakka ystävällistä ja asiantuntevaa palvelua. Salaojaremontti sujui hienosti, työn jälki erittäin siistiä. Hyvä yhteydenpito puhelimitse, kuvin ja viestein. Kaikin puolin ollaan tyytyväisiä. Lämpimät suositukset!Lähetetty -sivustolla Kimmo MyllyojaTrustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google. Salaojaremontti sujui ammattimaisesti ja ripeästi. Työn kulkua ja seuraavia vaiheita pystyi hyvin seuraamaan. Asiakaspalvelu oli kaikissa vaiheissa todella hyvällä tasolla.Lähetetty -sivustolla Anna-Riina RautarintaTrustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google. Meidän -54 rakennetun rintamamiestalon salaojaremppa sujui alusta loppuun ammattitaidolla. WhatsApp-ryhmään tuli valokuvia kaikista työvaiheista, joten projektin etenemistä oli helppo seurata. Tontilta löytyi kivenlohkareita vaikka muille jakaa ja lisäksi talo nökötti kallion päällä, joten kivimiehillekin riitti hommia. Kaikesta huolimatta valmista tuli reilussa viikossa. Samppa ja Teemu tekivät töitä hymyssä suin ja suurella sydämellä. Koko ajan oli sellainen olo, että tässä on rautaiset ammattilaiset asialla. Työn jälki oli viimeisen päälle hienoa. Karvainen työnjohtaja on nakkipalkalla aina valmiina lähtemään taas mukaan hommiin :) Vahva suositus tälle porukalle!Lähetetty -sivustolla Nina PenttiläTrustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google. Salaojaremonttimme onnistui kerrassaan erinomaisesti. Koko porukan työmoraali oli erinomaista ja työ tehtiin ns. "Viimeisen päälle" alusta loppuun. Rehtiä, suoraselkäistä ja asiakkaan tarpeet huomioivaa palvelua, mahtavalla asenteella suoritettuna. SUOSITTELEN!!!