Rintamamiestalojen kosteusongelmat
Suomeen rakennettiin 1940-luvun loppupuolen jälkeen nopealla tahdilla yli 200 000 rintamamiestaloa. Nämä talot ovat edelleen arvostettuja ja rakenteellisesti usein yllättävän kestäviä. Kosteudenhallinta ei kuitenkaan ollut tuohon aikaan samalla tasolla kuin nykyään ja juuri siitä monet ongelmat alkavat.
Miten rintamamiestalot on rakennettu?
Rintamamiestalossa on tyypillisesti joko kellari tai tuulettuva ryömintätila lämpimän lattiarakenteen alla. Perustukset tehtiin yleensä syvälle roudattomaan maahan, minkä vuoksi ne ovat usein säilyneet ehjinä, vaikka aikakauden betoni ei ollut laadultaan nykyisen veroista.
Jos rakennuspaikka on ollut pehmeää savimaata, perustuksissa voi esiintyä painumia tai halkeamia. Useimmiten varsinainen ongelma ei kuitenkaan ole itse perustus vaan kosteus.
Salaojien puute on yleinen riskitekijä
Tuohon aikaan salaojitusta ei juurikaan tehty. Jos salaojat asennettiin, ne olivat usein tiiliputkia ilman suodatinkangasta. Täyttömaana käytettiin sitä maa-ainesta, mitä työmaalla sattui olemaan saatavilla. Usein tämä tarkoitti liian hienojakoista maata.
Tämä aiheuttaa kaksi ongelmaa:
Maa ei estä kosteuden kapillaarista nousua perustuksiin
Hienoaines tukkii vanhat salaojaputket
Kellaritilojen vedeneristys tehtiin yleensä bitumisivelyllä, joka vuosikymmenten aikana haurastuu ja menettää tiiveytensä. Kun vedeneristys ja salaojat eivät enää toimi, kosteus jää rakenteisiin.
“Sisäänpäin kuivuva” rakenne. Alun perin toimiva ratkaisu
Alkuperäiset rintamamiestalot olivat niin sanotusti sisäänpäin kuivuvia. Maakosteus nousi kapillaarisesti anturoiden kautta seiniin ja haihtui sisätilaan ilman, että rakenteet vaurioituivat. Tämä toimi, koska:
Seiniä ei ollut eristetty nykyaikaisesti
Sisäpintoja ei ollut tiiviisti pinnoitettu
Ongelmat alkoivat usein 1980–1990-luvuilla, kun kellaritiloja otettiin aktiiviseen käyttöön ja niihin rakennettiin esimerkiksi saunoja tai asuintiloja. Kun seinät eristettiin ja pinnoitettiin, rakenteiden hengittävyys estyi, mutta ulkopuolisia salaojia tai vedeneristyksiä ei päivitetty vastaamaan uutta käyttötarkoitusta.
Tällöin kosteus jäi rakenteiden sisään.
Maakellarin haju ei kuulu terveeseen taloon
Moni kosteusongelma paljastuu hajun kautta. Tunkkainen, maakellarimainen tai “mummolan” haju ei ole normaali ominaisuus vanhassa talossa, se on merkki kosteudesta.
Sisäpinnoilla ei välttämättä näy mitään vaurioita, vaikka rakenteiden sisällä olisi pitkäänkin ollut mikrobikasvustoa. Haju voi voimistua esimerkiksi takkaa tai liesituuletinta käytettäessä, jolloin korvausilma kulkeutuu rakenteiden kautta sisälle.
Usein asukkaat tottuvat kodin hajuun eivätkä enää huomaa sitä. Siksi vierailijan havainto voi olla tärkeä herätys.
Mikä on ratkaisu?
Rintamamiestalojen kosteusongelmat liittyvät useimmiten puutteelliseen ulkopuoliseen kosteudenhallintaan. Kestävä ratkaisu tarkoittaa yleensä:
Toimivaa ja nykyaikaista salaojitusta
Perustusten ulkopuolista vedeneristystä
Kapillaarikatkon parantamista
Pintavesien ohjaamista pois rakennuksen vierustalta
Kun kosteus pysäytetään ulkopuolella, rakenteet pääsevät kuivumaan hallitusti eikä ongelma uusiudu.
Lue lisää aiheesta!
Tampereen Salaojarempat Oy
Käymme paikan päällä, tutkimme tilanteen ja kerromme selkeästi, mitä juuri sinun talosi tarvitsee.
Myynti:
Liity sinäkin tyytyväisten asiakkaiden joukkoon!
Varaa arviokäynti jo tänään ja varmista, että talosi perustukset pysyvät kuivina vielä vuosikymmeniä.
